Sport alkaa maksaa liigalisenssiään ensi keväänä

Julkaistu 20.05.2014, Mestis

Jääkiekon SM-liigan otteluohjelma julkaistaan kesäkuun alkupuolella, arvioi jääkiekon Liigaan nouseen Vaasan Sportin hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen

– Meillä oli viime kuunvaihteessa liigajohdon kokous, ja silloin otteluohjelma oli vielä auki, koska tässä on tulossa näitä kansainvälisiä pelejä, CHL:ää ja muuta, Hiltunen kertoo.

Sport haluaisi jo kovasti tietää, missä se pelaa ja milloin. Hiltusen mukaan meneillään olevissa MM-kisoissa pidetään kokouksia, joissa päätetään otteluohjelmaan vaikuttavista seikoista.

– Pelaajat ja seurat odottavat sitä kovasti, meilläkin olisi kovasti haluja saada se aika pian.

Otteluohjelman laatii liigan kilpailupäällikkö Arto I. Järvelä. Sen jälkeen asiaa käsitellään liigan toimitusjohtajien kokouksessa.

– Toimitusjohtajien seuraava kokous on muistaakseni kesäkuun alussa.

Sport esitti omia toiveitaan otteluohjelmasta jo silloin, kun seura nousi liigaan. Hiltusen mukaan se on jo tiedossa, että Sport hyppää Venäjän KHL-liigaan lähteneen Helsingin Jokereiden paikalle ottelumallissa.

– Malli on aina pari vuotta voimassa kerrallaan. Pelaamme niin sanotussa rannikkolohkossa yhdessä Oulun Kärppien, Porin Ässien, Rauman Lukon, Turun Palloseuran, Espoon Bluesin ja Helsingin IFK:n kanssa. Se on meille ihan ok, siinä on meille tärkeitä ja mielenkiintoisia seuroja, Hiltunen sanoo.

Hän toivoo Sportille kotiottelupainotteista alkua.

– Se helpottaisi uuden seuran kauteen lähtemistä kuin että alkaisi heti hirveällä vierasmyllytyksellä. Oleellista on toki se, että hallimme pitää olla heti alussa pelikunnossa ja laajennuksen valmiina. Tällä hetkellä kaikki merkit viittaavat siihen, että niin olisi.

Liiganousun myötä Sportin pitää maksaa 1,8 miljoonan euron arvoinen liigalisenssi. Hiltusen mukaan yhtään osaa lisenssistä ei tarvitse ennen kauden alkua maksaa.

– Meillä on mahdollisuuksia maksaa lisenssiä omien mahdollisuuksiemme mukaan. Tavoitteemme on maksaa lisenssi tasaerissä maksimissaan kuuden kauden aikana. Jos taloustilanne sen sallii, seuran halu on maksaa lisenssi vielä nopeammin, puheenjohtaja linjaa.

Hiltusen mukaan lisenssimaksun ensimmäisen osan eräpäivä tulee vastaan takapainotteisesti vasta kevätkaudella. Hän kehuukin liigan asennetta tässä asiassa.

– Meillä olisi mahdollista pitää tämä ensimmäinen kausi maksuvapaata, mutta olemme suunnitelleet budjettimme siten, ettemme maksuvapaata käytä, Hiltunen kertoo.

Kommentit

Lisää pelaajia?
fleury, 20.05.2014 19:48
Kai sieltä maalivahti ainakin jossain välissä tulee. Toivottavasti ei kovin montaa hyökkääjää enää..
keke, 20.05.2014 20:59
Osakeannilla, Osakeannilla, Osakeannilla lisenssi on nopeasti maksettu???:)
Osakeanti, 28.05.2014 21:54
Kommentti:

Nimimerkki
Paljonko on kaksi + kuusi (Vastaus numeroina)?

HYVÄKSYN KÄYTTÖEHDOT

Pohjalaisen kiekkosivujen kommentoinnin käyttöehdot
Lehti julkaisee lakien ja hyvien tapojen mukaan kirjoitetut asialliset viestit. Esimerkiksi yksityisen ihmisen kunniaa loukkaavat tai tiettyä kansanryhmää vastaan suunnatut kirjoitukset poistetaan. Julkaistutkaan mielipiteet eivät edusta lehden mielipiteitä tai linjaa.

Kirjoittaja vastaa siitä, että hänen tekstinsä on lakien ja hyvien tapojen mukaista. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiensä sisällöstä.
Toistuvien väärinkäytöksien jälkeen palvelun omistajalla on oikeus estää pääsy sivustolle.

Järjestelmä tallettaa kommentoijan yksilöintitiedot. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille, eikä markkinointiin.



24.01.2017
Mestis

Sport vuokrasi maalivahti Rinteen mestisseuralle

Vähälle peliajalle Vaasan Sportin liigajoukkueessa jäänyt maalivahti Rasmus Rinne siirtyy loppukaudeksi yhtä sarjaporrasta alemmaksi jääkiekon mestikseen

Lue lisää

07.11.2016
Mestis

Vaasalaispelaaja etenee joukkueensa maalinikkarina mestiksessä

Vaasan Sportin kasvatti Christoffer Seppelin on alkusyksyn aikana noussut Kajaanin Hokin maalihaiksi jääkiekon mestiksessä

Lue lisää

28.04.2016
Mestis

Espoosta joukkue Mestikseen?

SaPKon puheenjohtaja Vesa Kutvonen pitää hyvin todennäköisenä, että Mestiksessä pelaa espoolaisjoukkue kaudella 2016-2017.

Lue lisää

28.04.2016
Mestis

SaPKo laittoi maalivahtiosastonsa uusiksi

SaPKo julkisti torstaina ison nipun sopimuksia ensi kauden Mestis-joukkueeseensa.SaPKon maalilla torjuntavastuun kantavat Juhana Ahos ekä Joonas Toivonen.Syyskuussa 23 vuotta täyttävä, 179 senttiä pitkä Aho on saanut kiekko-oppinsa Jyväskylässä ja pelasi viime kaudella Mikkelin Jukureissa.188-senttinen ja 22-vuotias Toivonen on Hyvinkään Jää-Ahmojen kasvatti, mutta pelannut pääosan urastaan HPK:ssa. Viime kaudella hän pelasi Imatran Ketterän Suomi-sarjajoukkueessa.

Lue lisää

13.03.2016
Mestis

Palve sivusi Mestiksen piste-ennätystä

HELSINKI Jääkiekon Mestiksen runkosarjan voiton ja liigapaikan piste-ennätyksellä jo aikaa sitten varmistaneen Jukurien Mestiskausi huipentui lauantaina Oula Palven 5–2-maaliin Jokipoikia vastaan

Lue lisää

22.12.2015
Mestis

Mestis uhkaa kuihtua pelkäksi farmisarjaksi

Jääkiekkoliigan sulkeminen on tekemässä isoa tuhoa suomalaiselle kiekkoilulle. Pelaajatuotannon yksi tärkeimmistä tekijöistä on toiseksi korkein sarjataso, Mestis. Liigan sulkeminen lamaannuttaa koko Mestiksen, jonka joukkueet eivät pysty panostamaan taloudellisesti isoja summia. Ilman liigakarsintoja Mestis-joukkueiden näkyvyys on olematonta, minkä vuoksi seuroilla on kova työ kerätä kasaan edes kohtalaista rahapottia

Lue lisää

22.12.2015
Mestis

Mestis jäi näivettymään

Suomen toiseksi korkein jääkiekkosarja, Mestis, on voinut jo pitkään huonosti. Liigan ja Mestiksen välinen kuilu on ollut iso ja kasvaa jatkuvasti lisää

Lue lisää

22.12.2015
Mestis
| Kommentteja1

TUTOn Lehkonen: "Tarvitaan karsintasarjan taivas ja helvetti"

Yksi suljetun liigan suurimpia kritisoijia on Mestis-joukkue TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen, joka on erittäin huolissaan suomalaisen kiekkoilun tilasta

Lue lisää

22.12.2015
Mestis

Nyt tykittää Lehkonen: "Tarvitaan karsintasarjan taivas ja helvetti"

Yksi suljetun liigan suurimpia kritisoijia on Mestis-joukkue TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen, joka on erittäin huolissaan suomalaisen kiekkoilun tilasta

Lue lisää

14.09.2015
Mestis

Valkonen toistaiseksi Jukureissa

Viimeksi Vaasan Sportin liigajoukkueessa jääkiekkoillut puolustaja Joonas Valkonen liittyy mestiskautensa aloittavaan Mikkelin Jukureihin toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Valkonen, 22, esiintyi viime kaudella Sportin paidassa 48 ottelussa, joissa hänelle kertyi kaksi syöttöpistettä

Lue lisää

12.09.2015
Mestis

Hermes ja kannabista kehunut maalivahti purkivat sopimuksen

Jääkiekon mestikseen valmistautuva Kokkolan Hermes ja maalivahti Richard Ullberg purkivat sopimuksensa perjantaina. Ullbergilla oli Hermeksen kanssa 1-vuotinen pelaajasopimus kaudelle 2015–2016

Lue lisää

11.09.2015
Mestis
| Kommentteja2

Maalivahdin kannabispäivitykset liikaa Hermekselle – sopimus purettiin

Jääkiekon mestikseen valmistautuva Kokkolan Hermes ja maalivahti Richard Ullberg ovat purkaneet Ullbergin sopimuksen. Ullbergilla oli Hermeksen kanssa 1-vuotinen pelaajasopimus kaudelle 2015-2016

Lue lisää

29.03.2015
Mestis
| Kommentteja10

Hermes nousee Mestikseen kabinetin kautta

Kokkolan Hermes ja Rovaniemen Kiekko (RoKi) saivat paikat Mestikseen ensi kaudelle

Lue lisää

14.01.2015
Mestis
| Kommentteja2

Kujanpää heti tehopisteille

Vaasan Sportin liigajoukkueen jättänyt ja Mikkelin Jukureihin jääkiekkoilemaan siirtynyt Mika Kujanpää avasi tehopistetilinsä mestiksessä heti ensimmäisessä ottelussaan

Lue lisää

18.11.2014
Mestis

Ex-Sport Kristian Tuohilampi kotiutui sairaalasta

Lauantain K-Vantaa-ottelussa loukkaantunut Tuto-puolustaja Kristian Tuohilampi on päässyt sairaalasta kotiin. Tuohilammen toipuminen jatkuu nyt mahdollisimman hyvissä olosuhteissa eteenpäin

Lue lisää