Konkari tykkää työstään

Julkaistu 02.02.2017, Liiga

Vaasan Sportin liigajoukkueen kultakypäränä luistelee tällä hetkellä konkarisentteri Ville Viitaluoma. Viime lauantain voittopelissä Ässiä vastaan hän viimeisteli kaksi tärkeää maalia: joukkueen herättäneen 2–1-kavennuksen ja voitto-osumaksi jääneen neljännen Sport-maalin

Viitaluomalle on sama, kenen päässä kultakypärä keikkuu, koska "monta pistettä pelaajalle tarkoittaa yleensä myös pisteitä joukkueelle".

– Odotin kyllä itseltäni parempaakin tulitusta, Viitaluoma sanoo kulmat hiukan kurtussa.

– Sain koneen käyntiin odotettua myöhemmin. Viime kausi Ruotsissa oli vaikea, siihen päälle tuli kova harjoitusjakso uusissa ympyröissä ja muutto takaisin Suomeen. Minulla on iso perhe, ja lapset olivat ehtineet kotiutua Ruotsiin. Sellainen ei tietenkään saisi vaikuttaa pelillisesti, mutta kokemus on opettanut, että ihmismielen kiemurat vaikuttavat kaikkeen mahdolliseen.

Kun Viitaluoman perheen arki oli saatu normaaliin uomaansa, isä-Viitaluoman kuorma keveni. Se näkyi kaukalossa.

– Voisin kiistääkin, mutta en kiistä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun aikoinaan muutimme Ruotsiin, vaimo oli ainoa, joka osasi edes vähän ruotsia. Lapset menivät ummikkoina ruotsinkieliseen kouluun. Se oli aika kova kokemus meille kaikille, mutta on myöhemmin muuttunut vahvuudeksi.

Samalla tavalla Viitaluoma uskoo Sportillekin käyneen: joulukuun alusta tammikuun puoliväliin kestänyt synkkä jakso, jonka aikana Sport voitti vain kaksi ottelua, on tehnyt joukkueen vahvemmaksi.

– Kokemus on opettanut senkin, että joukkueet, jotka selättävät vaikeudet, kasvavat vahvemmiksi. Yritin tappiojakson aikana välittää pukukopissa sitä viestiä, että päät ylös ja eteenpäin, edellisen pelin tulokseen ei voi tarrautua. Synkkiä vaiheita tulee jokaiselle joukkueelle takuuvarmasti joskus.

Joukkueessa tehtiin tappiokierteen aikana jotakin sellaista, mistä Viitaluoma piti paljon. Samasta asiasta ovat maininneet muutamat muutkin Sport-pelaajat.

– Puhuimme pelistä ja joukkueen tilanteesta – ja paljon. Puhuminen kertoo, että pelaajat välittävät tilanteesta. Olen nähnyt sitäkin, että joukkue käpertyy kuoreensa eikä kukaan sano mitään. Mököttämällä synkkyydestä ei ainakaan pääse.

Viitaluomalla on takanaan 753 ottelua kotimaisessa jääkiekkoliigassa ja siihen päälle vielä pari sataa ottelua Ruotsin pääsarjassa. Se on pitkä rupeama, ja joskus Viitaluoma on tuntenut kyllästymistä.

– Mutta hyvin harvoin. Se on ollut hetkittäistä, kun olen ollut fyysisesti hyvin väsynyt. Tällä kaudella minusta on koko ajan tuntunut siltä, että saisinpa jostain lisää vuosia, niin en lopettaisi ikinä, Viitaluoma nauraa.

– Yritän pitää itseni niin hyvässä kuosissa, että pystyn antamaan parhaani joka pelissä. Tykkään harjoitella ja tykkään työstäni.

Pitkä ura on tehnyt kaksi asiaa Viitaluomalle erityisen tärkeiksi.

– Lihashuolto ja uni, ne ovat mulle isoja juttuja. Mitä enemmän minulle kertyy ikää, sitä tärkeämmiksi ne tulevat. Jos yhtään laiminlyön lihashuoltoa, tunnen sen nahoissani seuraavana päivänä. Sama juttu unen kanssa. Minun on saatava vähintään 7–8 tuntia unta vuorokaudessa. Päiväunia en enää nuku muulloin kuin pelipäivinä.

Sport on liigassa kymmenentenä, juuri viimeisenä menossa pudotuspeleihin. Jukurit on kolmen pisteen päässä. Liigan keskikasti on muutenkin ollut niin tasainen, että kolmen pisteen sisälle on parhaimmillaan mahtunut viisi sijaa.

– Jäljelläolevissa runkosarjan otteluissa pelataan ainoastaan voitosta, Viitaluoma määrittelee.

Sport ei ole voittanut tämäniltaista vastustajaansa TPS:aa vielä kertaakaan kuluvalla kaudella. Kohtaamisia on ollut kolme.

– TPS pelaa hyvää lätkää, mutta en näe, miksi emme voisi voittaa sitä.

Jääkiekon liigaottelu Vaasan Sport–TPS torstaina 2.2. klo 18.30 Vaasan jäähallissa.

Kommentit

Kommentti:

Nimimerkki
Paljonko on kahdeksan + kahdeksan (Vastaus numeroina)?

HYVÄKSYN KÄYTTÖEHDOT

Pohjalaisen kiekkosivujen kommentoinnin käyttöehdot
Lehti julkaisee lakien ja hyvien tapojen mukaan kirjoitetut asialliset viestit. Esimerkiksi yksityisen ihmisen kunniaa loukkaavat tai tiettyä kansanryhmää vastaan suunnatut kirjoitukset poistetaan. Julkaistutkaan mielipiteet eivät edusta lehden mielipiteitä tai linjaa.

Kirjoittaja vastaa siitä, että hänen tekstinsä on lakien ja hyvien tapojen mukaista. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiensä sisällöstä.
Toistuvien väärinkäytöksien jälkeen palvelun omistajalla on oikeus estää pääsy sivustolle.

Järjestelmä tallettaa kommentoijan yksilöintitiedot. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille, eikä markkinointiin.



06.02.2017
Liiga
| Kommentteja11

Sportin kärkihyökkääjät pelikunnossa viikon sisällä

Vaasan Sportin hyökkäystehoista jääkiekon Liigassa syyskaudella vastanneet Olavi Vauhkonen ja Markus Nenonen ovat toipuneet loukkaantumisistaan ja ovat pelikuntoisia viikon sisällä

Lue lisää

05.02.2017
Liiga
| Kommentteja1

Sarjakärki nurin kotiaskissaan

TAPPARA-SPORT VL. 4-5 (1-0, 0-3, 3-1, 0-0, 0-1)Sport kasvatti lauantaina eron pudotuspeliviivan alapuolella olevaan Jukureihin neljään pisteeseen, kun joukkue haki hyvän taistelun jälkeen kaksi pistettä SM-liigan kärkijoukkue Tapparan kotihallista.

Lue lisää

04.02.2017
Liiga
| Kommentteja6

Sport voitti rankkareiden jälkeen

Torstaina kelpo pelin pelannut Sport lähti sarjakärki Tapparaa vastaan ennakkoluulottomasti. Hyvä taistelu palkittiin lopulta voitolla voittolaukauskilpailun jälkeen 5–4. Ainoan maalin kilpailussa teki Sportin Tommi Tikka

Lue lisää

04.02.2017
Liiga
| Kommentteja4

Tapaus Keränen koettelee liigan yhteishenkeä

Jääkiekkoväen kesken on syntynyt jyrkkä erimielisyys siitä, onko oikein tai edes laillista, että liiga langetti Tampereen Ilvekselle 100 000 euron sakot hyökkääjä Michael Keräsen palkkaamisesta. Keränen, 27, purki marraskuun lopulla sopimuksensa KHL-liigassa pelaavan Helsingin Jokereiden kanssa ja siirtyi joulukuussa Ilvekseen, mikä sotii liigaseurojen keskinäistä sopimusta vastaan

Lue lisää

03.02.2017
Liiga

Liigapomo Hiltunen: Ilveksen sakot ovat lailliset

Jääkiekkoliigan hallituksen puheenjohtajalla Heikki Hiltusella on vakaa käsitys, ettei liiga toiminut väärin tai laittomasti, kun se sakotti Tampereen Ilvestä Helsingin Jokereiden KHL-joukkueen entisen hyökkääjän Michael Keräsen palkkaamisesta. Keränen, 27, purki marraskuun lopulla sopimuksensa Jokereiden kanssa ja siirtyi joulukuussa Ilvekseen, mikä sotii liigaseurojen keskinäistä sopimusta vastaan

Lue lisää

02.02.2017
Liiga
| Kommentteja3

Sportille niukka tappio TPS:ää vastaan

Vaasan Sport sai hyvässä vireessään vastaansa liigan kärkipäässä majailevan Turun Palloseuran. TPS hallitsi hienokseltaan koko ottelun ajan ja vei loppuhetkien jännittävien tapahtumien jälkeen kamppailun 1-2

Lue lisää

02.02.2017
Liiga

Vehviläinen torjuntavuorossa TPS-ottelussa

Vaasan Sport kohtaa jääkiekkoliigan tämän illan kotiottelussaan Turun Palloseuran niillä samoilla ketjukoostumuksilla ja puolustajapareilla, jotka viikonloppuna peittosivat Porin Ässät kahteen otteeseen. Kenttäpelaajista joukosta on poissa ainoastaan Kokkolan Hermeksen mestisjoukkueeseen lainattu Ville Saukko, joka viimeksi oli liigakokoonpanossa seitsemäntenä puolustajana

Lue lisää

02.02.2017
Liiga

Konkari tykkää työstään

Vaasan Sportin liigajoukkueen kultakypäränä luistelee tällä hetkellä konkarisentteri Ville Viitaluoma. Viime lauantain voittopelissä Ässiä vastaan hän viimeisteli kaksi tärkeää maalia: joukkueen herättäneen 2–1-kavennuksen ja voitto-osumaksi jääneen neljännen Sport-maalin

Lue lisää

02.02.2017
Liiga

KUKA?

35-vuotias jääkiekkoilija, syntynyt Espoossa

Lue lisää

31.01.2017
Liiga
| Kommentteja2

Sportin hyökkääjäkaksikko toipuu lupaavasti

Vaasan Sportin liigajoukkueen hyökkääjät Markus Nenonen ja Olavi Vauhkonen toipuvat pelikuntoon noin kahdessa viikossa. Sport tarkensi maanantaina verkkosivuillaan vammoista ja sairasteluista kärsineiden pelaajiensa oletettuja toipumisaikoja

Lue lisää

30.01.2017
Liiga
| Kommentteja2

Vähälle peliajalle jäänyt Sport-puolustaja siirtyy ruotsalaisseuraan

Parin viime viikon aikana niukoille peliminuuteille Vaasan Sportin jääkiekon liigajoukkueessa jäänyt puolustaja Mikko Pukka jatkaa pelaaja-uraansa Ruotsissa

Lue lisää

29.01.2017
Liiga
| Kommentteja2

Olkaa hyvät, Sport tarjoaa – kapellimestarina Viitaluoma

ÄSSÄT–SPORT 3–5 (1–0, 1–3, 1–2)Ässät ja Sport pääsivät testaamaan toisiaan kahtena peräkkäisenä päivänä jääkiekon SM-liigassa. Perjantaina Sport saalisti kotikaukalossaan kolme pistettä nollaamalla porilaiset, ja lauantaina tahkottiin Isomäki Areenassa, missä tunnelmaa riittikin oikein mukavasti. Vaasasta paikalle oli saapunut iso määrä kannattajia ja Ässienkin faneja hallissa luonnollisesti riitti. Monenlaista yllätystä peli ihmisille myös tarjosi, ja lopulta Sport otti toisen peräkkäisen voittonsa.

Lue lisää

29.01.2017
Liiga

Olkaa hyvät, Sport tarjoaa – kapellimestarina Viitaluoma

ÄSSÄT–SPORT 3–5 (1–0, 1–3, 1–2)Ässät ja Sport pääsivät testaamaan toisiaan kahtena peräkkäisenä päivänä jääkiekon SM-liigassa. Perjantaina Sport saalisti kotikaukalossaan kolme pistettä nollaamalla porilaiset, ja lauantaina tahkottiin Isomäki Areenassa, missä tunnelmaa riittikin oikein mukavasti. Vaasasta paikalle oli saapunut iso määrä kannattajia ja Ässienkin faneja hallissa luonnollisesti riitti. Monenlaista yllätystä peli ihmisille myös tarjosi, ja lopulta Sport otti toisen peräkkäisen voittonsa.

Lue lisää

28.01.2017
Liiga

Konkari Viitaluoma, 35, Sport-ratkaisija Porissa

Vaasan Sportin Ville Viitaluoman 2-1-kavennusmaalista käynnistyi Vaasan Sportin nousu, joka teki lauantaina Porissa pelatusta Ässien ja Sportin välisestä jääkiekon liigaottelusta kovavauhtisen ja jännittävän. Viitaluoma osoittautui myös muulla tavalla kovavireiseksi joukkueensa avainpelaajaksi

Lue lisää

28.01.2017
Liiga

Sport tänään Porissa: voittava kokoonpano jatkaa

Vaasan Sport kohtaa tänään lauantaina Ässät jääkiekon liigaottelussa Porissa. Joukkueet olivat perjantaina nokikkain Vaasassa, ja Sport voitti maalein 2-0

Lue lisää