Sportin B-nuorilla maalinälkä

Julkaistu 30.01.2017, Juniorit

JYP B – SPORT B 1-6 (1-0,0-4,0-2)

Sportin B-nuorten peli loksahti kohdalleen ottelun puolen välin jälkeen SM-alemman jatkosarjan ottelussa Jyväskylän JYPiä vastaan. Kolme maalia minuutissa oli joukkueelta hieno nousu.

JYP teki avausmaalin 14 sekunnin kohdalla, eli alku oli pitkälti samanlainen kuin lauantaina Joensuussa. Tällä kerralla Sport ei kuitenkaan ollut millänsäkään, vaan laittoi toisessa erässä neljä maalia tuottaneen rallin päälle.

Tasoituksen ja kahden maalin johdon Sport hankki hieman runsaassa minuutissa.

– Jännä juttu, miten joukkue voi näyttää kahtena peräkkäisenä päivänä niin erilaiselta, viittasi Sportin päävalmentaja Kai Katajalehto lauantain lepsuilupeliin.

Katajalehdon mukaan Sportin voiton takeena oli oman pelin ja tekemien löytäminen.

– Asiat vain napsahti joukkueena kohdalleen. Toivottavasti sama pysyy. (S.H)

Kommentit

Kommentti:

Nimimerkki
Paljonko on viisi + kuusi (Vastaus numeroina)?

HYVÄKSYN KÄYTTÖEHDOT

Pohjalaisen kiekkosivujen kommentoinnin käyttöehdot
Lehti julkaisee lakien ja hyvien tapojen mukaan kirjoitetut asialliset viestit. Esimerkiksi yksityisen ihmisen kunniaa loukkaavat tai tiettyä kansanryhmää vastaan suunnatut kirjoitukset poistetaan. Julkaistutkaan mielipiteet eivät edusta lehden mielipiteitä tai linjaa.

Kirjoittaja vastaa siitä, että hänen tekstinsä on lakien ja hyvien tapojen mukaista. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiensä sisällöstä.
Toistuvien väärinkäytöksien jälkeen palvelun omistajalla on oikeus estää pääsy sivustolle.

Järjestelmä tallettaa kommentoijan yksilöintitiedot. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille, eikä markkinointiin.



08.02.2017
Juniorit
| Kommentteja1

Koko Pohjanmaan voimalla rannikon kiekko kohti huippua

Pohjalainen suoruus yhdistyy rannikkolaisten kansainvälisyyteen Vaasan Sportin A-nuorten pukukopissa. Tällä kaudella Sportin nuorten SM-liigajoukkueessa on ollut vaasalaisten lisäksi kuusi pelaajaa Etelä-Pohjanmaalta

Lue lisää

08.02.2017
Juniorit

Koulunkäyntiin panostetaan Sportissa

– Yhteistyö koulujen ja seuran välillä toimii nykyään hienosti. Se on muuttunut omista ajoistani, Sportin A-nuorten päävalmentaja Mikko Haarala ylistää

Lue lisää

06.02.2017
Juniorit

Sportin C-nuorilla maalin- teon tuskaa

KARHU-KISSAT C – SPORT C 3-2 (1-0,1-1,1-1)Sportin C-nuorten viikonloppu pääkaupunkiseudulla oli tuskainen tapahtuma.

Lue lisää

06.02.2017
Juniorit

Sportin B-nuorilla pelissä pieniä virheitä

KIEKKO-VANTAA B – SPORT B 4-3 (2-0,0-2,2-1)Sportin B-nuorten SM-alemman jatkosarjan ottelu Kiekko-Vantaata vastaan olisi ollut täysin voitettavissa. Peli oli tasainen ja Sport oli "ytimessä" koko pelin, mutta pistetilasto ei kasvanut.

Lue lisää

05.02.2017
Juniorit

Sportin C-nuorilla ankeaa

BLUES AK C – SPORT C 6-3 (2-0,1-2,3-1)Sportin C-nuoretkin lähtivät B-nuorten tapaan taisteluun Espoon Bluesin Akatemiaa vastaan SM-alemman jatkosarjan ottelussa. Toisin kuin vanhemmassa ikäryhmässä, C-nuorissa Blues oli piirun verran Sportia parempi.

Lue lisää

05.02.2017
Juniorit

Sportin B-nuoret tekivät tarvittavan

BLUES AK B – SPORT B 3-5 (1-2,1-0,1-3)Heikohkosti SM-alemmassa jatkosarjassa pärjännyt Espoon Bluesin Akatemiajoukkue piti Sportin B-nuoria valppaana. Blues ei antanut hetkenkään rauhaa ja pääsi tasoittamaan vielä kolmannen erän alussa.

Lue lisää

04.02.2017
Juniorit

Sport-nuorilla vaiherikas ottelu

PELICANS A–SPORT A 4-2 (2-1, 1-0, 1-1)Vaasan Sportin A-nuorten Etelä-Suomen kiertue nuorten SM-liigassa alkoi tappiolla Lahden Pelicansille. Sportin tekemistä varjosti Aleksi Nikon tavoilleen uskollinen toilailu, josta jäähyä tuli kerralla 45 minuuttia ja pelikielto.

Lue lisää

03.02.2017
Juniorit

Sport-nuorille niukka tappio Lahdessa

Vaasan Sportin A-juniorit kärsivät vierastappion Pelicansia vastaan. Lopputuloksena Lahdessa oli kotivoitto maalein 4-2 (2-1, 1-0, 1-1)

Lue lisää

30.01.2017
Juniorit

Sportin B-nuorilla maalinälkä

JYP B – SPORT B 1-6 (1-0,0-4,0-2)Sportin B-nuorten peli loksahti kohdalleen ottelun puolen välin jälkeen SM-alemman jatkosarjan ottelussa Jyväskylän JYPiä vastaan. Kolme maalia minuutissa oli joukkueelta hieno nousu.

Lue lisää

30.01.2017
Juniorit

Sportin C-nuoret tekivät vääriä valintoja

SPORT C – KALPA C 1-5 (1-0,0-2,0-3)Sportin C-nuorten viikonloppu sujui SM-alemmassa jatkosarjassa ankeissa merkeissä. Sport hävisi molemmat kotiottelunsa, sillä sunnuntaina myös Kuopion KalPa osoittautui Sportia etevämmäksi.

Lue lisää

29.01.2017
Juniorit

Sportin B-nuoret pahassa pulassa

JOKIPOJAT B–SPORT B 7–2 (2–1, 2–0, 3–1)Sportin B-nuorilla ei suju jääkiekon B-nuorten SM-alemmassa jatkosarjassa. Lauantaina Sport kohtasi sarjan jumbojoukkueen Joensuun Jokipojat, joka kohteli kaltoin Sportia.

Lue lisää

29.01.2017
Juniorit

C-nuoriin iski henkinen lama

SPORT C–PELICANS C 1–7 (1–0, 0–5, 0–2)Sportin C-nuorten jääkiekon SM-alemman jatkosarjan ottelu Lahden Pelicansia vastaan oli merkillinen. Pelkästään ensimmäisen erän perusteella Sportin olisi pitänyt voittaa peli helposti, olkoonkin että vastassa oli sarjan kärkijoukkue.

Lue lisää

29.01.2017
Juniorit

Sportin A-nuorten peli-ilo tallella

SPORT A–JUKURIT A 5–1 (2–0, 2–1, 1–0)Nuorten jääkiekon SM-liigaottelu Sportin ja Mikkelin Jukureiden välillä ei tule jäämään jääkiekkohistoriaan. Vaikka joukkueiden piste-ero sarjassa on pieni, oli Sport selvästi parempi joukkue, eikä sen voitto ollut uhattuna missään vaiheessa.

Lue lisää

28.01.2017
Juniorit

Sport-nuorille reipas voitto Jukureista

Vaasan Sportin A-nuoret nappasivat voiton Mikkelin Jukureista jääkiekon nuorten SM-liigan ottelussa lauantaina Vaasassa

Lue lisää

28.01.2017
Juniorit

Sportin A-nuorilla maalihanat auki

HPK A – SPORT A 7-4 (3-1, 2-3, 2-0)Nuorten SM-liigaottelu Hämeenlinnan Pallokerhon ja Vaasan Sportin välillä ei noudattanut alkuunkaan "normaalia" Sportin kaavaa. Sport mätti maaleja erikoisella innolla, mutta vastaavasti oman maalin varjelussa oli puutteita.

Lue lisää